Tästä se lähtee
Tällä viikolla on tehty suuria asioita. Nyt lähdetään ainakin vähäksi aikaa Lontoosta Aasiaan ihan oikeasti!
Asunto irtisanottiin viikko sitten sunnuntaina. Töissä on maanantaina sitten järjestetty asiat niin, että olemme poissa vähintään 6 kk. Lennot on varattu eilen Suomen kautta Thaimaahan kuun loppupuolella ja hotelli suosimamme hotelliketjun kautta tarjouksella 3 yötä kahden hinnalla ekalle viikolle on varattu. Huonekaluista käydään kauppoja netin välityksellä, tällä hetkellä matosta ja kukkaruukuista on jo saatu 50 puntaa ja ovat uudella omistajalla, suuremmistakin on ollut kiinostusta. Postiosoite poissaolon ajalle ja pieni säilytystila on järjestetty. Uusi passi, uudet carry on kokoiset reput, monta hoidettavaa asiaa, mutta myös uusi innostus tehdä jotain uutta!
Ensi viikolla järjestellään terveys ja pankkiasioita ja muun muassa hankitaan packing cubeja. Jännää ja vähän stressaavaa, mutta onneksi olemme jo pitkään vähentäneet tavaran määrää asunnossa.
Blogiin tulee pian päivitystä kaikesta asiaan liittyvästä, kunhan juoksevia asioita saadaan alta pois. Jotain vanhempaakin Lontooseen ja meidän elämään liittyvää tänne laitan toivottavasti pian. Tämä päivitys piti kuitenkin saada tänne edes place holderiksi.
Olo on sellainen toiminnan sekainen, kuin olisi tipahtanut johonkin elokuvaan missä tehdään jotain super tärkeää projektia tehokkaasti. Vaikka se projekti välillä näyttää enemmän tälle:

Tällaisetkin vanhat ruukut halusi joku puutarhaansa! Tosi yllätys sen jälkeen kun Suomessa saimme aiemmin tänä vuonna maksaa, että hyviä huonekaluja vietiin edes kaatopaikalle vuokra-asunnosta.