Vuosien varrella olemme muuttaneet enemmän kuin olisin halunnut. Englannissa muuttotahti oli hurja: keskimäärin reilun vuoden välein. Jokaisessa muutossa raahasimme mukana suurinta osaa aikoinaan Suomesta laivalla muutettua tavarakuormaa. Se tuntui luonnolliselta: tässä nämä meidän tavaramme ovat ja tottakai niitä rahdataan ylös portaita, alas portaita ja minne nyt muutammekaan.

Ennen lähtöämme Lontoosta ajattelumme muuttui radikaalisti. Kävimme läpi vaatteemme, tavaramme ja huonekalumme. Se, mikä ei enää meidän kodissamme ollut rakastettua ja tarpeellista, sai luvan mennä. Kierrätimme, heitimme pois ja myimme.

Lontooseen jäi pieni säilytyskomerollinen tavaraa. Sinne jätimme kalliimpaa käyttötavaraa kuten Dysonin imurin, tehosekoittimen, vaatteet mahdollista töihin paluuta varten, astioita sekä pienen määrän omia tärkeitä tavaroita. Suomeen matkustimme kolmen matkalaukun kera, joissa oli lähinnä tärkeät paperit sekä vaatteita. Lisäksi selässä kulkivat Aasian matkaa varten pakatut reput.

 

Käsimatkatavaralla matkustus tuo upean vapauden, mutta sinne ei mahdu kattilaa ja peittoa

Monta kuukautta elimmekin lentokoneen käsimatkatavaraan sopivista repuistamme. Siinä ei ollut mitään vikaa. Matkaillessa pieni ja kevyt reppu oli täydellinen matkakumppani. Muistelen nyt kauhulla sitä aikaa, kun kuljin ison rinkan kanssa inter railatessa. Carry on reppuun mahtuu kaikki tarvittava. En ole kaivannut enempää vaatteita vielä täällä Singaporessakaan, enkä usko kaipaavanikaan. Silti otimme muuttaessa mukaan Suomesta myös yhden matkalaukun.

Matkalaukku pakattiin viimeisenä iltana pienessä paniikissa (otetaan nyt se laukku, kun ilmaiseksi saa!). Sinne pakkasin 250 millin hoitoaineeseen sekoitettavan hiusvärin, jota en muuten olisi saanut mukaan ja lisää t-paitoja, korkokengät, muutaman pehmolelun ja koriste-esineen sekä lämpimän pehmopaidan, jos ilmastoidussa asunnossa onkin vaikka hirveän kylmä. Laukkua ei ole tarvinnut tähän asti avata.

 

Tässäkö kaikki, mitä elämässä tarvitsee?

 

Nyt lauantaina elämässä alkoi kuitenkin uusi vaihe. Muutimme kalustetusta täyden palvelun asunnosta omaan kalustamattomaan asuntoomme Geylangiin. Tähän asti kaapissa on ollut kattilaa, pannua, lautasta ja ruokailuvälinettä ja sängyssä peitto ja tyynyt. Laitoinkin blogin Facebook-sivuille perjantaina kuvan ostamastani neljästä tyynystä sekä kahdesta säilytyslaatikosta. Vaikka olen hyvin matkalla pärjännyt repulla, en ajatellut seuraavaa vuotta syödä purkista sporkilla (jos et tunne sporkia, se on haarukan, veitsen ja lusikan yhdistelmä).

Haluamme nyt rahdata pienen tavarakätkömme Lontoosta tänne Singaporeen. Se vie vähintään pari kuukautta. Lainaamme siksi aikaa ruokailuvälineitä ja asunnossamme on onneksi muutama lautanen edellisen asukkaan jäljiltä. Jalkapallostadionilla haalin kokoon kuusi muovimukia, joita käytämme kahden asunnosta löytyneen viinilasin kera juomalaseina. Tänään kaappeja siivotessani löysin myös kertakäyttöisiä kahvimukeja. Oletko muuten ikinä juonut kahvia viinilasista?

 

Elämäni helpoin muutto käsimatkatavaroilla ja muutamin ostoksin

Näistä maisemista muutimme lauantaina.

 

Suhtautumiseni tavaraan on muuttunut todella konkreettisella tavalla muutaman vuoden sisällä. Sen omistaminen tuntuu myös taakalta, siinä missä moni tavara tuo iloakin tai on käytännöllinen. En halua elää turhan tavaravuoren alla.

Takana onkin nyt varmasti elämäni tähän asti helpoin muutto. Sen vaikein ja kallein osa oli matka Ikeaan taksilla, koska reppuun ei mahdu kattilaa eikä se taivu ruokapöydäksi tai peitoksi. Itse muutto maksoi taksilla yhdeksän Singaporen dollaria ja kannoimme reppumme, yhden matkalaukkumme, ne neljä tyynyä sekä muutaman kassin ruokatavaraa ihan itse. Kyseessä ei siis ollut puhtaasti muutto käsimatkatavaroilla, mutta yhtä hyvin niin olisi voinut olla.

Omistamme taas kahdet setit lakanoita, tyynyliinoja sekä pussilakanoita. Se tuntuu vähän oudolta, mutta tavallaan myös mukavalta. Etenkin, kun löysimme kivoja malleja, joista pidämme. Suurin ero nomadiuteen lienee kuitenkin juuri se, että tästä ei voi vain kerätä kamojaan ja lähteä uuteen paikkaan. On vuokra ja on tavaraa, joka ei mahdu reppuun.

Joskus on ihanaa, kun ei tarvitse lähteä

 

Joskus matkustusta rakastavakin haluaa itselleen oman paikan, josta matkustaa rannalle.

 

Onneksi vapaus lähteä ei kuitenkaan katoa asettumisen kautta minnekään. Kaikki mitä tarvitsen mahtuu silti reppuun ja se reppu on vaatekaapin reunassa odottamassa seuraavaa seikkailua. Asettumisella on huikean hyviä puolia: tätä kirjoitan Lapista hankitun riekko-kynttilälyhdyn valossa Hong Kongista aikoinaan saadun Buddhan silmien alla ja minun ei ole pakko pakata ja lähteä, jos en halua niin tehdä. Meillä on taas keittiö, jossa voimme tehdä ruokaa ja pian käytössä kattoterassi, jossa voimme rakentaa omaa puutarhaa ja katsella auringonlaskuja.

Kun lähdimme, halusin uida joka päivä, nauttia lämmöstä ja parantaa elämäni laatua ennenkuin huomaan sen menneen ohi. Nyt asun talossa, jossa on kaksi uima-allasta maassa, jossa on aina lämmintä. Olen saanut asiakkaita omalle pienelle yritykselleni ja toivon voivani jatkaa tuon menestyksen kasvattamista kohti jotakin kestävää, jonka tekemisestä saan aitoa iloa.

Kirjoitan pian lisää sekä vähillä tavaroilla matkustamisesta että uudesta asunnosta, mutta nämä ajatukset ovat olleet pinnalla nyt muuton myötä, Ikeassa sekä Black Friday-sähköpostien putoillessa sähköpostilaatikkoon. Tärkeintä on löytää tapa hahmottaa, mikä sopii sinulle. Sitäkään ei tarvitse lyödä lukkoon. Aina voi pakata repun ja lähteä ja se on hienoa.