Reppureissaajasta kissakodiksi

 

Kelataan ensin hieman ajassa taaksepäin.

Yli kymmenen vuotta sitten nieleskelin kyyneleitä autossa: olimme sopineet, että minun pitää soittaa ja sanoa ei kissanpennun kasvattajalle. Lontooseen muutto tarkoitti, että kissaa ei kertakaikkiaan kannattanutkaan ottaa juuri nyt.

Matkakuumeen seassa on välillä kytenytkin kissakuume. Nyt aikuisempana en ehkä ole tuntenut kissan hankkimisen jotenkin tekevän elämästäni hurjasti parempaa tai erilaisempaa, mutta silti olemme aina ajatelleet, että voisimme jossain vaiheessa tarjota kissalle kodin.

Tuo päätös jättää kissa hankkimatta muovasi elämäämme sellaiseksi kun se on tänään. Ilman luottokissavahtia ei kissan omistaja matkustele kuukausia maailmalla ja muuta elämäänsä erilaiseksi tuosta vaan.

 

Kissanpennut syömässä

Kissat syömässä tonnikalaa.

 

Kissan ottamiseen liittyviä epäkohtia olemme myös pohtineet pitkään. Jos koko maailma olisi vegaani, meillä tuskin olisi kissaa, jolle erityisesti tuotettaisiin liharuokaa. Jos olisi olemassa vain rotukissoja, meillä tuskin olisi kissaa. Maailmassa on paljon upeita kissoja, joille ei löydy kotia ja eläinsuoja joutuu lopettamaan ne. Ihmisestä ja koirista poiketen kissa ei fyysisesti voi elää vegaania elämää, vaikka se ehkä joskus tulevaisuudessa olisi erikoistuotteilla mahdollista. Siksikin meille oli tärkeää, että mahdollinen valinta ei ole jonkun bisnes, jolla kissoja tehdään maailmaan lisää.

Silti vuosien varrella olemme silitelleet kulkukissat ja pistäneet ravintolassa lautaselle jäänyttä ruokaa hieman nenäliinan sisään jollekin tutulle katille. Vuokralla asuminen on tuntunut viimeiseltä valtavalta esteeltä lemmikin harkinnalle. Singaporeen muuttaessa sanoimme jo näytöissä, että meillä on muuten kissa. Vaikka meillä ei ollut kissaa. Sen verran tosissamme kuitenkin olimme vihdoin asian kanssa.

Kaksi viikkoa vanhat kissanpennut pahvilaatikossa parkkipaikalla

Kuten niin usein nykymaailmassa, asioita vauhditti some. Ensin ajauduimme erilaisten vegaanipalstojen kautta tietoisiksi erilaisista eläinyhdistyksistä ja lopulta palstalle, jolla autetaan Singaporesta löytyneitä kulkukissoja, talojen ”community catsejä” (lähes jokaisella talolla on muutama leikattu kissa, joita ruokitaan ja jotka asuvat talon parkkihallissa ja yleisissä tiloissa luvan kanssa) sekä valitettavan usein jonnekin hylättyjä kissanpentuja. Kun ilma on vuoden ympäri lämmin, kulkukissojakin on.

Palstoilla auttajat ottavat hyväntekeväisyytenä hoitaakseen isojakin projekteja. Uuden vuoden paikkeilla joku dumppasi parkkihallin nurkkaan pahvilaatikollisen parin viikon ikäisiä valkoisia kissanpentuja, joiden silmät olivat hädin tuskin auenneet. Ne päätyivät erään tällaisen hyväntekijän kymmenen kissan ja neljän koiran talouteen juuri oman poikueensa saaneen äitikissan hoivaan ja lopulta Facebookiin etsimään uutta kotia löytökissayhdistyksen kautta.

 

 

Kaksi näistä sisaruksista, veljekset, tarvitsivat yhteisen kodin. Kun otin yhteyttä kissoista ja sovimme kissojen ja niiden hoitajan käyvän kotivisiitillä katsastelemassa onko asuntomme kissaturvallinen, minulle tarjottiin myös kolmatta kissaa. Sen adoptio oli jo kerran mennyt mönkään ja kissa olisi tarvinnut oman lauman. Kissoja on enemmän kuin tarpeeksi, eikä yksi ihminen voi pitää huolta niistä kaikista. Sama pätee kuitenkin myös meihin. Ei olisi ollut erityisen vastuullista ottaa kokonaista kissalaumaa huollettavakseen kerralla ilman aiempaa kokemusta ja niinpä meille muutti kaksi, ei kolme, kissaa.

Miten yhdistää lemmikki ja matkustus?

Lemmikki ja matkustus on varmasti mahdollista sovittaa yhteen, mutta ei tietenkään samassa mittakaavassa kuin viime vuonna. Nyt tuntuu, että asiat tapahtuvat ajallaan, vaikka olinkin hetken hieman jälkijunassa omien fiilisteni kanssa.

Mietin, onko minulla vielä pitemmän kaukomatkan kaipuu luissa ja ytimissä. Asiaan vaikuttaa, että asun täällä kaukomailla. Viikonloppumatkat ja lyhyet pyrähdykset Aasiassa eivät nimittäin ole kissojenkaan aikakautena ongelma. Suomen reissujen ajaksi voi kissoille järjestää toivottavasti kotiin kissavahdin tai ainakin laittaa kissatkin kissahotelliin. Mietin tätä enemmän kuin toinen puolisko talouttamme, jolle kissan hankinta oli selvä prioriteetti. Elämä muuttui, mutta ei epämiellyttävällä tavalla.

 

Kissa katsoo telkkaria

Myry tykkää katsoa telkkaria

 

Matkustaminen on varmasti aina osa elämäämme, mutta nomadielämän hohto kuitenkin ehkäpä kaikkosi pitkässä reissussa. Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta en oikeasti tykkää työskennellä pitkäjänteisesti hotellihuoneista ja ainainen lähteminen voi rassata. Se on tiedättekö ihan OK. Jokainen taplaa tyylillään.

Matkustus tehdään tästä lähtien myös kissojen ehdoilla niin, että niiden olosuhteet ovat kunnossa. Kiinnostaisiko sinua tulla kissa- ja talovahdiksi viikoksi tai pariksi Singaporeen? Mahdollisuuksia saattaa aueta ainakin heinä-elokuun vaihteessa sekä jouluna.

Veljekset kuin ilvekset?

Kissat tuotiin kotiin taksilla viikko sitten ja heti alusta lähtien oli selvää, että kotiimme on muuttanut kaksi erilaista kissaa. Toinen kissa nimittäin vietti ensimmäiset 24 tuntia visusti sohvan alla kauimmaisessa nurkassa jumittaen. Veljensä sen sijaan juoksi, leikki, vauhkosi, putoili ja ennen kaikkea naukui kokoajan kovalla äänellä, joka muistuttaa jonkin verran vuohta. Jo ensimmäisenä iltana rohkeamman kissan sai ottaa hetkeksi kiinni ja silittää niin, että pienen saparohännän kyljet värisivät kehräyksestä.

Aluksi meillä siis oli ikäänkuin yksi kissa ja kaksi kuppia. Olimme varmoja, että näin tässä nyt käy ja valkoinen pikku possu lihoo alta aikayksikön syödessään veljensäkin ruoat. Vaikka tarjosin kuppia varovasti sohvan alle, arempi kissa sai syötyä ehkä yhden pienen suupalan, jos en katsonut suoraan kohti kaukana seisoessani.

 

 

Tuntui ikuisuudelta houkutella Miloa pikkuhiljaa seuraamme sohvanaluselämästä. Eikä lopulta varmaankaan kulunut paljon yli päivää, ennenkuin se varovasti alkoi leikkiä lelulla ja uskaltautui syömään. Olinpa helpottunut.

Nykyään Milo tulee luokseni monta kertaa päivässä, kääntyy selälleen ja vaatii silitystä. Nostan sen usein syliini kuin vauvan ja silitän vatsaa. Pienen kissan silmät sulkeutuvat, kun se nautiskelee saamastaan huomiosta. Purinapossumme Myry (kansainvälistetty versio Möyrystä) on hieman rauhallisempi, joskaan ei mikään köllöttelijä tai sylivauva, ja naukuu harvemmin. Siihenkin on syynsä.

Voi ei, pieni kissani on kuuro!

Myry vaikutti aluksi jääräpäiseltä, uhkarohkealta ja naukuvan naukumistaan. Ajattelin sen olevan vähän yksinkertainen, ehkä hieman kohelo menossaan ja jättävän asioita huomiotta innostuksissaan. Yritin nostaa ääntäni saadakseni sen pois hellan levyltä eikä kissa reagoinut ollenkaan. Ruokaa kovaan ääneen pyydettyään Myry saattoi jäädä paikalleen laskiessani kupin sitä hieman lattiaan kilauttaen alas. Milo juoksi syömään, kun pieni possuni jäi tuijottelemaan yläilmoihin tonnikalapurkkia.

Aamu alkoi kovalla naukumisella. Sitä ei hiljentänyt sängystä huikattu huomio, että kohta herään, odota hetki. Eläinlääkärikin kummasteli, onko kissalla joku hätä rokotuksen jälkeen, kun se jutteli omalla isolla äänellään. Vihjeitä alkoi kertyä, vaikka menossa olivat ensimmäiset päivät yhdessä: Milon pelästyessä ukkosta Myry istui paikallaan kuin ei mitään ja imuroidessa ensimmäistä kertaa kissa lähes istahti imurin päälle.

 

 

Kun kissa ei herännyt siirtäessämme suuren jousipatjan aivan sen vierestä makuuhuoneeseen, oli aika alkaa googlettaa, voisiko valkoinen ja sinisilmäinen kissanpentu sittenkin olla kuuro. Olin nimittäin lukenut asiasta jo etukäteen ja maininnutkin sen, kun mietimme veljesten ottamista meille kotiin. Netistä löysimme testin: kissan katsoessa toiseen suuntaan kilistä avainnipua sen selän takana lähellä päätä ja katso reagoiko eläin. Testi vahvisti, minkä jo arvasimmekin.

Elämää kuuron kissan kanssa

Onneksi kuurous ei tarkoita, että Myryllä olisi muuta hätää. Kissa on ehkäpä onnekas, että asuu jo meillä sisäkissana. Lähdimme heti miettimään, miten Myryn kanssa voi paremmin kommunikoida ja toimia sen ehdoilla. Kissa ei tietenkään ollut tajunnut suurta osaa kerroista, jolloin sen naukuminen oli huomioitu vain puhumalla.

Nyt tiedämme että

  •  voimme ”jutella” purisemalla kovaa lähietäisyydellä luoden ilmaan värinää
  • kissan naukuessa pitää katsoa siihen päin ja jos se on lähellä, koskea päätä tai kylkeä
  • kauempaa äänen kuuluessa ja etenkin eri huoneessa voi tömistää hieman jalalla, jotta Myryn on helppo löytää minut
  • ruokakuppi täytyy käydä näyttämässä kissalle ennen sen laskemista maahan
  • kieltäessä näytetään kissalle sormea tai nostetaan ohjeen mukaan kädet pään päälle ja heilutetaan niitä

 

 

Myry on hieman rauhoittunut saadessaan todellista huomiota, jonka ymmärtää. Se ei huuda enää täyttä kurkkua kokoajan. Ei se tietenkään kuule omaa ääntänsäkään, mutta nyt se ehkä kokee tulevansa huomioiduksi useammin eikä huutaminen ainakaan jatku jatkumistaan. Naapurit varmasti kiittävät!

Tulevaisuudessa harkitsemme sellaisen kaulapannan ostamista, jota voi kauko-ohjaten värisyttää merkkinä, että kissa on huomattu. Myös spraypullo on ostoslistalla, jotta pieni vesisuihkaus voi toimia nopeana muistutuksena pysyä poissa hellalta. Kuuroudessa on muuten etunsakin: en ole koskaan nähnyt kenenkään nukkuvan niin häiritsemätöntä ja syvää unta.

Yhteenveto

Kissanpennut ovat ihania ja matkustus on kivaa. Parasta elämää on sellainen elämä, jossa voi yhdistää molemmat, uskokaa pois.

Hyvän elämän etsintään kuuluu nimittäin tiiviisti se ajatus, että osaa myös luopua sellaisista jutuista, jotka eivät toimi vaikka ne sitten kaikkien muiden silmissä näyttäisivät juuri sille unelmalle ja pienin askelin kulkea kohti omannäköistä elämää. Voi olla jonkinlaista rohkeutta myöntää itselleen myös, että haluaa tavallisia asioita tai asioita, jotka on helppo saavuttaa. Niinkuin rapsuttaa kissanpentua joka aamu.

 

Kissa viettää aikaa pedissä

 

Saimmeko heti palautetta, että ”ettehän te voi ottaa kissaa, kun matkustatte kokoajan!” tai ”nyt ette sitten voi matkustaa”? Kyllä saimme. Mutta samanhenkisen palautteen saimme, kun lähdimme Lontoosta. Eikä sekään mennyt ihan niin huonosti, kuin meille sanottiin. Katsotaan, minne tie seuraavaksi vie, kahdeksan tassun seuratessa tiiviisti perässä.

Onko sinulla kokemusta matkustamisen ja lemmikkikodin yhdistelmästä? Oletko käyttänyt hoitopaikkoja, kutsunut kotiin talovahdin tai jopa ottanut lemmikkisi mukaan matkalle? Kuulen mielelläni vinkkisi asiasta!